Ihana arvonta täällä!
keskiviikko 13. helmikuuta 2013
maanantai 4. helmikuuta 2013
torstai 31. tammikuuta 2013
Aikataulut.
Arki kolmen lapsen kanssa (kun mies on töissä)
on välillä vähintäänkin täyteläistä.
Neiti käy neljänä päivänä viikossa päiväkodissa
ja kolmevee kerhoilee neljänä päivänä viikossa
pari tuntia.
Eikä siinä kaikki.
Maanantaina on neidin jumppa, tiistaina neidin muskari
ja torstaina on kolmeveen muskari.
Varsinkin näin talvella suorastaan ahdistaa
tää hullu pukemisrumba ja aikataulut.
Toisaalta on ihanaa, et on ohjelmaa.
Maanantaisin me mennään kolmeveen ja vauvasen kans kirjastoon.
Se on ihan luksusta.
Vauvanen nukkuu kärryissä,
kolmevee tutkii, puuhailee, kuuntelee musiikkia ja pelailee tai leikkii.
Mä voin lukee siinä lomassa lehteä tai selata nettiä.
Vauvanen kasvaa. Iso jörrikkä on jo 5kk, 68cm ja 8890g.
Sellasia.
Mukavaa viikonloppua!
sunnuntai 27. tammikuuta 2013
Kanttarelleja ja ElodieDetailsin ihanuuksia.
Mä löysin tällaisia.
Näyttää olevan paljon muutakin kivaa tarjolla!
Maanantain aleostoja täältä.
En oo jaksanut vähään aikaan penkoa alekoreja nettikaupoista,
mut nyt lykästi :)
Toivottavasti noi kanttarelit on ihania livenäkin..
lauantai 19. tammikuuta 2013
Karhu.
Näin taiteilee kolmevuotias.
Joskus aikanaan laitoin myös isosiskon taiteiluista kuvia
tänne, joten ajattelin, että laitanpa keskimmäisenkin.
"Hei, kato äiti, tästä tulikin karhu! Se tarvii vielä silmät. Ja sitten hännän.
Ja sitten korvat."
Hieno on. Ihan karhun näköinen ;)
Lidlin tussit ja Iksun rullapaperi innostavat kovasti piirtämispuuhiin.
Tosi jees.
Pikku herra 3veen kynäotteessa on vielä reenattavaa,
mut onneks ehtii vielä :)
keskiviikko 16. tammikuuta 2013
Lähikaupasta.
Mein lähi(n)kauppa on Lidl.
Periaatteessa me ei tehdä ostoksia siellä oikeen
koskaan, mut välillä käyn ostamassa
sieltä herkullisia croissantteja tai hedelmiä ja kasviksia
(jotka muuten btw on usein paaaaljon parempikuntoisia
kuin esim. Alepassa tai S-marketissa).
Samalla tulee katsastettua
keskikäytävän tavaralaarit.
Villahousuja menin etsimään, mut
tällasta settiä löyty tällä kertaa
(siis: kartonkipaperia x3 ja tusseja x2).
Mä oon todennut, et Lidl myy aika edullisesti
just tällasta paperi-kynätarviketta
ja nää on kyl ihan laadukkaita,
ainakin mun kokemuksen mukaan.
Käykees tutkimassa laarit,
jos on tällasen tavaran puutosta :)
Ulkoleikkikerhoon.
Ihana, reipas, touhukas 3vee
aloitti tällä viikolla kerhoilu-uransa.
Asianmukaiset varusteet piti
tietysti käydä hankkimassa.
Blafren evässalkku ja termari
ovat just passelit poikasen tarpeisiin.
Kerho toimii siis ulkona aamupäivän,
tuntuu olevan oikein hauskaa puuhailla
ja maistella eväitä luonnossa.
Ekan päivän jälkeen
unilta herännyt kerholainen
avasi reppunsa
ja päätti nauttia välipalaksi
kerhosta jääneet loput eväät,
keittiön matolla.
Ja toki istuinalustakin
piti levittää ja hörppiä kaakaota,
niinkun retkellä kuuluu.
Tästä se hiljalleen lähtee.
Aika ihanaa :)
torstai 10. tammikuuta 2013
Argh.
Terveisiä neulaskaaoksen keskeltä.
Joku jos keksis toimivan tavan saada kuusi ulos ilman neulassotkua
pitkin käytävää ja asuntoa, olisi nero.
Me ei vielä keksitty.
Siks lattiat näyttää tältä.
Kuusesta on ranka jäljellä.
Loppiainen tuli ja meni,
mut nyt vasta saatiin orientoiduttua
kuusen poistoon.
Onneks sama show luvassa vasta vuoden päästä :D
keskiviikko 9. tammikuuta 2013
Piritta.
Piritta.
Mikä ihana tekosyy lähteä keskustampaan.
Superhyvää ruokaa.
Lapsetkin viihtyy
Ihana tunnelma.
.
Mä tykkään.
Suosittelen.
tiistai 8. tammikuuta 2013
Paketti.
Pakettipaperia meidän tapaan.
Tarvitaan:
1 innokas 3-vuotias piirtäjä
Rulla Ikean piirrustuspaperia
Tussit tai muut vastaavat väritysvälineet
Teippiä
Paketoitavaa
...ja paketointitaitoinen äiti tai isä.
Ja TADAA!!
Persoonallinen Lahjapaketti Mimolle on valmis :)
perjantai 28. joulukuuta 2012
3
Kun on 3-vee
on elämä
kuorma-autoja,
rekka-autoja,
roska-autoja,
hinausautoja,
autonostureita,
palapelejä,
puistoilua,
rakentelua,
keinumista,
liukumäkiä,
junia,
junaratoja,
laivoja,
metroja,
ratikoita,
kiukkua,
itkua,
raivoa,
surua,
naurua,
iloa,
onnea.
tiistai 25. joulukuuta 2012
perjantai 21. joulukuuta 2012
Korttikuusi ja Hyvää Joulua!
Korttikuusi on valmis!
Joulu tulla saa.
Korttikuuseen piti taikoa muutama ylimääräinen
kaunis ekstrakortti..
Hyvää Joulua...
kaikille teille! :)
torstai 20. joulukuuta 2012
Kuusi kynttilöineen!
Siinä se nyt on! Jes. :)
Miten me ei koskaan muisteta sitä,
et kuusen jalkaa joutuu hikiotsalla sahailemaan..
No, jalassaa on.
Vähän vinossa, mut ei haittaa.
Lapset koristelivat innoissaan.
Pikkuveli 3v. kävi jopa pusuttelemassa hopeapalloja,
kun ne on niin ihanan kauniita, kuulemma :)
lauantai 15. joulukuuta 2012
Piilon joulumyyjäiset
Vielä tänään ja huomenna klo 12-16
Piilossa joulumyyjäiset!
Linkistä voi vilkaista Jouluista tarjontaa :)
Meillä on täällä kunnon sairastupa.
Kaikki on ollut flunssassa, kuumeessa ja yskässä
vuoronperään,
mut tänään kävin vilkasemassa joulumyyjäisten valikoimaa
ja hyvältä näytti!
Menkää ihmeessä vilkaisemaan :)
torstai 13. joulukuuta 2012
The Mekko.
Mun ihastuttava uusi LUMOAN Taika -mekkoni tai tunikani.
Se on superkaunis.
Näitä ja muitakin ihanuuksia
saapi Vanhan Joulumyyjäisistä nyt edukkaasti.
sunnuntai 9. joulukuuta 2012
Meidän vauvanen
Vauvanen, ihana, on
kolmas lapsemme
ihana iloinen ja aurinkoinen
kova hymyilemään
reilu 3kk vanha
"pönkeää" pystyyn siterissä ja sylissä
"nukkunut" niskaansa ihanan kaljun
toisten mielestä isosiskon näköinen, toisten mielestä taas isoveikan
saanut kasteessa nimen
ehkä meidän viimeinen vauvapallero
kasvanut tosi kivasti, varsinkin painon puolesta
hyvä päivällä nukkuja, välillä huonosti yöllä nukkuva
isosiskon ja veikan suosikki
lähes aina puettuna vaatteisiin, jotka on kirpulta
tässäkin kuvassa kaikki paitsi
villasukat ja kestovaippa vaatteiden alla
on Piilosta!
Teinkin eilen päätöksen, että vauvalla saa olla myös uutena ostettuja vaatteita,
ainakin muutama!
Tällainen lähti matkaamaan meille päin.
Ihana, superhieno Pikkukiisken kuosi!
Ihana, superhieno Pikkukiisken kuosi!
perjantai 7. joulukuuta 2012
Kylässä!
Itsenäisyyspäivän kunniaksi lähdettin lumimyräkän keskelle,
tarpomaan piparinleivontaan tuttavien luo.
Perheen äiti oli loihtinut näppärän ja neulasia varistamattoman
kuusen olkkarin seinään.
Ja sit leivottiin!
Hirrrrrveen kätevä oli pipareita leipoa sillai,
et kaikki muotit asetettiin ensin vierekkäin ja sit
vasta irroteltiin piparit toisistaan.
Ja sit pellille...
ja vielä koristukset!
Valmista tuli ja herkkua oli! :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)








































