keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Astiahaaveita..






Meidän perheessä ruoka syödään ja juodaan Arabian Teema-astioista. Olen ensimmäiset Teemani saanut rippilahjaksi ja ylioppilaslahjaksi. Tykkään Teemasta kovasti, sillä ne ovat mielestäni yksinkertaisuudessaan käytännöllisiä, kauniita ja aikaa kestäviä. Mallistoa on saatavilla vuodesta toiseen, värit vain vaihtuvat. Juomalasiosastoa saatiin kerralla uudistettua joulun alla kirkkailla ja harmailla Ote -laseilla, joita sai jostain Vantaan hämmentävästä Iittala-outletistä tosi edullisesti, passaavat meille.





Meillä on kuitenkin krooninen pula leipälautasista. Teeman leipälautasia meillä on mustana, aikaisemmin oli myös keltaisena, mutta keltainen kausi meni ohi ja lautaset sen myötä. Musta ja valkoinen toimivat nyt. Mutta. Olen ihaillut myös Iittalan Kastehelmi -sarjan lautasia. Ne ovat vaan niin kauniita. Toisaalta en tiedä ovatko ne yhtä käytännöllisiä ja raaskisinko käyttää niitä, jos niitä astiakaapista löytyisi.





Marimekon siirtolapuutarha -sarja on minun mielestäni myös aivan ihana. Kangas on niin herkku, että sitä voisi vain ihastella päivästä toiseen. Tuon sarjan lautaset ovat vaan liian suuria meidän käyttötarkoituksiin, harmi.

Ideaparkissa oli viikonloppuna Muurlan lasinäyttely/myynti. Perus maljakot ja lasit eivät jotenkin kolahda minuun, mutta Muurlalta on tulossa uusi sarja, nimi oli jotain isoäidin tai mummolan jotain. Nyt jälkikäteen harmittaa, etten ottanut ylös tuon sarjan nimeä, en nimittäin löydä mitään heidän omilta nettisivuiltaan.. Sarjassa oli ainakin aivan ihania viinilaseja ja jonkinlainen tarjoiluastia, mariskoolin tyylinen. Ehkäpä bongaan ne vielä jostain..




Mutta lautasongelma on ja pysyy. Perheessämme podetaan myös kroonista pienten lusikoiden tarvetta. Pikkulusikoita ei tunnu koskaan olevan tarpeeksi lasten kanssa. Aterimina meillä käytetään Iittalan Artik -sarjaa. Kauniita nekin, pirskatin kalliita vain meidän budjettiin.. Onneksi tiedän, että ainakin valmistujaislahjaksi on tulossa lisäystä aterinlaatikkoon jahka ikinäkoskaan saan opintoni päätökseen :)

Ihana arvonta!!



nova Melina -blogissa ihana arvonta naistenpäivän kunniaksi!!

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Kevät on...kohta!!

Ihanaa! Kevät on kohta! Jumpasta tullessa ei olekaan ihan pilkkopimeää! Linnut alkaa laulelemaan ja lapsille ei tarvii tunkea toppahaalareita enää, Plain Rain on riittävä! Neidin lempparivaatetus on kuvassa päällä! Hänestä sai kuulemma ottaa kuvan vain kelkan päällä, jumppareppu piti laittaa kuvaan myös :)

Olen hurahtanut aivan totaalisesti retrotakkeihin, tämä ihanuus löytyi alku talvesta Traderasta, Ruotsin huutiksesta, kaunis <3 Viime syksyiset kengätkin menevät vielä jalkaa ainakin hetken! Kevät, tule jo!

maanantai 7. maaliskuuta 2011

Reissuissa!

Me oltiin reissussa. Alunperin reissun piti olla minun ja mieheni "lemmenloma", mutta yllättävien elämänkäänteiden takia siitä tulikin perhereissu. Esikoinen Helle jäi mummon ja vaarin hoivaan ja lähdimme reissulle kuopuksemme Oivan kanssa. Kohteenamme oli kylpylähotelli Rantasipi Aulanko.

Hämeenlinna on ihanan lähellä Helsinkiä, reilu tunti kotoamme autolla. Poikanen ehti sopivasti nukkua hieman päiväunia isänsä kanssa takapenkillä ja pian oltiinkin jo perillä! Hotelli sijaitsee kauniissa ympäristössä vesistön lähellä. Hotelli on vanha, mutta viihtyisä. Kylpylä oli omiaan lapsiperheille, hotellin asiakkaat voivat näppärästi kulkea yhdyskäytävää kylpytakit päällä ja tohvelit jalassa suoraan kylpylään aamusta myöhäiseen iltaan! Hotellin ja kylpylän yhteydessä oli myös keilailurata, kuntosali ja paljon mahdollisuuksia ulkoiluun ja liikkumiseen. Lapsille löytyi kylpylän lisäksi leikkihuone, joka tuntui olevan ahkerassa käytössä aamusta iltaan!

Kieltämättä HIEMAN harmitti ajatus menetetystä yhteisestä lomasta mieheni kanssa (yhteistä aikaa on kahdestaan vietetty joulukuussa 2009, joten aika jo olisi..), mutta retkemme oli yllättävän onnistunut kaikin puolin. Kuopus pulikoi innolla kylpylässä, uinnista väsyneenä mieheni sai hänet nukahtamaan vaunuun ja pääsimme hotellin ravintolaan illalliselle ja nautiskelemaan muutaman lasillisen luomupunaviiniä! Oli muuten oikein hyvää Chileläistä Las Mulas -nimistä luomupunkkua tarjolla, suosittelen kokeilemaan, vaikka en mikään viiniasiantuntija olekaan :) Hotellilla oli myös ihana pikkuinen putiikki, josta oli pakko ostaa muistoksi tämä pieni kynttilänalusta, tai miksihän sitä nyt virallisesti kutsutaan..


Sunnuntaina myöhäisen huoneenluovutuksen sijaan päätimme vielä körötellä hetken matkaa Tampereelle päin ja käydä shoppailureissulla Ideaparkissa, Lempäälässä. Me ollaan kerran aikaisemminkin käyty sielä pikaisesti jonkin reissun yhteydessä, mutta tällä kertaa tutustuttiin Ideaparkin tarjontaan paremmin! Kauppakeskus on iiiiso ja liikkeitä pullollaan, erityisesti ihastuin pieniin putiikkeihin, joista tosin moni oli kiinni sunnuntain kunniaksi. Vaikutuin myös kauppakeskuksen huonekaluliikkeiden sijoittamisesta toiseen kerrokseen, muiden liikkeiden yläpuolelle! Mielestäni mahtava oivallus! Löysin paikallisesta Kirjapörssistä ihania kirjoja, tykkään ostaa paljon lastenkirjoja; kuvakirjoja, runokirjoja, satukirjoja. Kirjat ovat tärkeitä. Tärkeimpiä asioita kodissamme. Löysimme Ideaparkin Minimanista myös kauan haikailemani keittiöradion! Tämä yksilö oli mielestäni kaunis. Vaikkakin miehen mukaan ihan halpismerkki, mutta minua se ei haittaa :D


Taidankin jossain vaiheessa koittaa kirjoitella bloggauksen lastenkirjoista, uusista ja vanhoista!

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Sydämiä, mansikoita, parkkihalleja ja muita pieniä löytöjä...!

Pienen yksivuotiaan poikani unelmien täyttymys (ainakin innokkuudesta päätellen!). Ja äidinkin mielestä vihdoin ihanan näköinen parkkitalo löytyi vihdoin Itiksen Fidasta. -50% päivien jälkeenkin on kirppistelyelämää..

Lasten mummin luona on ollut jo Hellelle kirpulta ostettu parkkitalo vuosia. Helle ei siitä niin ollut hirveän kiinnostunut, ennen kuin Oiva alkoi leikkimään sillä. Parkkitalo tuntuu olevan molempien kestosuosikki! Hyvin pelittää!


Tämä suloinen sydänkassi on löytö Varpainjaloin -blogista!
Neidin ihana keväinen kerhokassi on sulostuttanut ja ilostuttanut meitä jo jonkin aikaa, kassiin sujahtaa helposti kerhotossujen lisäksi jumppaa varten
jumppapuku ja juomapullo!

Sydänkuosi on vaan niin suloista.
Niimpä löysin huutislöytönä myös neuvolakorttiin uudet kankaiset kuoret, sydänkuosia
tietenkin! Samaista kangasta löytyy myös tyynyliina meiltä, vielä sitä ei ole tuhottu ompeluksiin, mutta jospa siitä jotain pientä jossain vaiheessa saisi näperreltyä..

Alla kuva noista kuorista, ihana on. Toinen kuva hujahtaa koko ajan väärinpäin, mutta olkoon :)
Muovinen kotelo neuvolakorteille on peräisin minun lapsuudestani, äitini kätköistä. Osuuspankki on sponssannut oikein kauniit kuoret silloin kasarilla!
















Tämä mansikkakukkaro on ihana H&M löytö Itkisestä! Hintaa 4,90€! Saatan joutua ottamaan tämän omaan käyttööni, kortitkin mahtuisivat tuohon jotenkuten..








Iineshenkselit on ensimmäinen feissarikirpparin löytö, vielä ei ole kokeiltu toimivatko miten hyvin käytännössä, mutta leikkeihin varmasti kelpaavat!

Punanen neppisautokin on päässyt jo huristelemaan uudessa parkkitalossa!





Pieniä löytöjä olen tehnyt paljon tuolta Itiksen Fidasta (joskaan ei välttämättä aina niin huokeita).

Molemmat retrovaunulelut on löydetty muutamalla kymmenellä sentillä tuolta! Toinen on ollut aktiivikäytössä, siihen lisäsin vain tuollaiset nipsut päihin. Ovat toimittaneet erittäin hyvin virkaansa!


Näille vaunuleluille pitää koittaa löytää uutta kotia, sillä ihan toviin ei meidän perheessä ole näiden tuijottelijoita tulossa... :)

Ihania arvontoja Unikuun terapiahuone ja Unelia -blogeissa!!

tiistai 1. maaliskuuta 2011

suru...



SURU
(isälle)

Suru pysähtyy pellon laitaan.
Se ei löytänyt tietä kotiin.
Suru pysähtyi metsän reunaan,
sinne missä raskas lumipälvi
piti auki ihmisenkokoista arkkua.

Suru nukahti pellon laitaan.
Yö hengitti hyytävää huurua.
Suru nukahti metsän reunaan,
sinne missä ikiroudan henki
kannatteli kuoleman korkeaa kruunua.

Valo kehräsi uutta päivää
kuin valkeaa palttinapurjetta.
Valo lupasi näyttää tietä
sinne missä rakkauden voima
piti auki elämän tuulista ovea.

Valo suojasi surun unta
kuin lapsuuden lempeä viltti.
Valo siynasi surun unta
siellä missä mullan musta kehto
tuuditteli näkymätöntä ruohoa.


AULIKKI OKSANEN
Kootut muistelmat: runoja ja lauluja, 1992

Kangaskaapin kätköistä ARPOO!


Kangaskaapin kätköistä -blogissa aivan ihastuttava arvonta! Käy osallistumassa! Osallistumisaika on 1.-20.3.2011 ja arvonta suoritetaan 21.3.2011.